Kun pimeys laskeutuu

Kirjailija: Emma Raven

Salman vanhemmat ostavat rannikon tuntumasta vanhan majatalon, josta he aikovat tehdä leipomon. Salmaa muutto ei harmita pätkääkään, sillä naapurissa majailee komeita oreja, jotka näyttelevät elokuvissa hevosrooleja!

Salma ihastuu sydänjuuriaan myöten mustaan Luceen ja vähintään yhtä palavasti sen isäntään Ryaniin. Tästä ei Ryanin tyttöystävä Liv ilahdu laisinkaan. Romanttiset solmut jäävät aukomatta, kun Salman uusi koti paljastaa todellisen karvansa: ovet paukkuvat omia aikojaan, portaista kuuluu askeleita keskiyöllä ja karmaiseva huohotus on halkaista korvat. Salma ystävineen on tiukan paikan edessä. Uudessa kodissa on jokin pahasti vinossa.

Katkelma kirjasta:

Tajusin herätessäni, että oli keskiyö. Sydän jyskytti rinnassani. Jokin oli herättänyt minut.

Samassa kuulin askeleen portaista, jotka johtivat ovelleni. Askel oli raskas, ihan kuin tulijalla olisi ollut saappaat jalassa, ja tiesin heti ettei sieltä tullut äiti, isä eikä Tony. Kangistuin kauhusta.

Seuraava askel.

En pystynyt liikkumaan. Olin kuin liimautunut patjaan. Huohotin pelosta.

Portaista kuului kolmas laahustava askel.

Pyörähdin ovelle päin. Se oli lukossa. Ryntäsin ylös oven viereen.

Jälleen.

Kuolevaiset eivät nousseet portaita sillä tavalla.

Vielä yksi askel.

Enää viisi askelmaa, ennen kuin tulija olisi minun ovellani.

Askel.

Se kuulosti kauhuelokuvan zombien askeleelta. Kuka tai mikä sieltä tulikin, se olisi ovellani parissa sekunnissa…

Askel.

Hapenpuute pakotti rintaani. Sydämeni hakkasi ja adrenaliini virtasi kehossani.

Askel.

Leukani alkoi täristä ja jouduin puristamaan sitä kädelläni. Jos Tony olisi kuullut askeleet, hän olisi jo tulossa avukseni käytävää pitkin. Mietin vaihtoehtojani. Joko pötkisin pakoon parvekkeen portaita pitkin tai avaisin oven. Halusin ottaa jalat alleni, mutta se ei jotenkin sopinut tyyliini.

Askel ja sen jälkeen raskasta hengitystä. Enempiä ajattelematta otin käyttöön suunnitelman B. Tartuin oven kahvaan ja nykäisin oven auki. Kurotin valokatkaisijaa kohti ja pakottauduin katsomaan porraskäytävää. Ennen valon syttymistä näin ison, jähmeän miehen porrastasanteella vain metrin päässä minusta. Avasin suuni kauhun huutoon ja hän katosi.

Aamupalalla ei huumori kukkinut. Äiti sanoi hädin tuskin sanaakaan ja isänkin vitsit kuulostivat varsin väkinäisiltä. En ollut kertonut heille miehestä, mutta muiden kalmankalpeat kasvot antoivat ymmärtää, että hekin olivat kuulleet hänen laahustuksensa. Syödessäni aamiaismunia kertasin mielessäni kaikkia syitä, joiden vuoksi voisin painella huoneeseeni parkumaan. Ennestäänkin oli jo paljon murheita, mutta nyt meillä oli lisäksi kahjo aave, joka haahuili ympäri taloa keskiyöllä. Värähdin muistaessani synkeän hahmon.

Äiti lähti jakelemaan leivonnaisia ja isä sekä Tony menivät keittiöön töihinsä.

Onnistuin hymyilemään iloisesti Rosalle, joka tuli sisään etuovesta. Hän kantoi painavaa siivoustarvikesankoa. Yritin auttaa häntä laskemaan sen alas, mutta hän huitoi minut pois tieltään hymyn kera.

– Jaksan yksinkin, kulta, hän sirkutti. Hänen kulmansa kohosivat.

– Oletko kunnossa, kulta pieni?

Sanoin olevani, mutta vastaukseni ei vakuuttanut häntä.

– Se johtuu tästä paikasta.

Silmäni kapenivat viiruiksi.

– Mitä tarkoitat?

– Minun on ryhdyttävä töihin, Rosa väisti kysymyksen. – En koskaan juoruile asiakkaiden kanssa.

– Mutta minä joudun asumaan täällä, vetosin häneen. – Mitä tiedät tästä talosta? Kerro minulle. Tiedämme, että edelliset omistajat olivat vähän outoja…

– Paljon ennen heitä, Rosa keskeytti. – Se tapahtui paljon ennen heitä, mutta minun on todellakin alettava siivoamaan. Hän kaivoi laatikosta mopin, johon hän ruuvasi varren kiinni. Hänellä oli samanlainen ilme kuin herra Vasquezilla, kun hän ei hymyillyt; kasvojen uurteet kertoivat vuosien rankasta työnteosta.

– Onko se jotakin pelottavaa? kysyin häneltä. – Rakastan kummitustarinoita. Vilkaisin rannekelloani. – Olet sitä paitsi aikaisessa. – Jos aloitat nyt, pääset keittiöön asti ennen kuin isä ja Tony kaipaavat apuasi.

Rosa nojasi porraskaiteeseen, ja sanoin hiljaa: – Suostu nyt!

– Olin nuori tytönheitukka, kun se tapahtui, hän aloitti.

Nyökkäsin silmät suurina kuin jännittynyt pikkulapsi ja kehotin häntä jatkamaan.

Kirja julkaistu Polluxissa 2002.