liity

Luottamus, 1. osa

Minua jännitti ihan hirveästi! En tiennyt, mitä tehdä, kun perhoset vain jylläsivät vatsassani. Saisin muutaman tunnin kulttua oman hevosen! Olin ollut koeratsastamassa sitä pari päivää sitten ja ihastuin siihen täysin. Saisin sen syntymäpäivälahjaksi. Olimme ostaneet kaiken jo valmiiksi, joten ajattelin mennä vielä varmistamaan, että kaikki olisi ihan varmasti kunnossa. Menin tallia kohti ja rupesin miettimään, mitä kaikkea ihanaa oman hevosen saanti voi tuoda mukanaan? Ajattelin vain pitkiä maastoretkiä, estekisoja ja kaikkea muuta sellaista.

Kun pääsin tallille, kuulin auton ajavan tallin pihaan. Menin tietenkin katsomaan, ja siinä se nyt sitten oli… Minun oma hevoseni.
Vilkaisin kelloon, he olivat tulleet etuajassa. Ei se minua tietenkään haitannut. Menin heti tervehtimään hevostani. Se oli yhtä rauhallinen ja kiltti kuin silloinkin, kun olin koeratsastamassa sitä. Entiset omistajat ottivat hevosen pois trailerista. Hevonen rupesi heti tietenkin tarkkailemaan paikkoja, se ei ollut yllätys. Sitten veimme hevosen uuteen kotiin sen omaan karsinaan. Äiti ja vanha omistaja lähtivät sisälle kirjoittamaan vielä joitain paereita, mutta minä jäin talliin uuden hevoseni Diddyn kanssa.

Diddy katsoi minua rauhallisesti ja luottavaisesti. Nyt vasta tajusin, että minulla on oma hevonen, ja menin sen karsinaan ja halasin sitä kaulalle ja sanoin sille, että rakastan häntä jo nyt. Äiti tuli talliin sopimuspapereiden kannsa ja sanoi minulle, että sinä olet nyt todellinen heppatyttö. Naurahdin. Sitten annoin Diddylle iltaruuat ja lähdin kotiin.

Muutama kuukausi sen jälkeen, kun Diddy tuli meille, lähdin Diddyllä maastoon läheiselle mestäpolulle. Olimme noin puolessa välissä reittiä, kun Diddy säikähti jotain ja pukitti minut alas selästään ja lähti juoksemaan pakoon. Minun jalkaani saattui niin paljon, että en pystynyt kävellä. Muutaman tunnin päästä Diddy tuli katsomaaan minua polun juurelle ja katsoi minua luottavasti ja sitten Diddy lähti kotiin päin. Hetken kulttua äiti tuli hakemaan minua omalla hvosellaan Frakella Diddyn johdattamana. Diddy oli siis hakenut apua. Äiti nosti minut Fraken selkään ja otti Diddyn ohjista kiinni. Lähdimme kotia kohti.

Kun pääsimme kotiin, lähdimme äidin kanssa sairaalaan, ja siellä minun jalkani kuvattiin ja selvisi, että en voisi ratsastaa kahteen vuoteen, sillä jalkani oli niin pahasti poikki. Olin muutaman viikon sairaalassa, ja äiti kävi katsomassa minua joka päivä. Mutta eräänä päivänä äiti toi huonoja uutisia. Äiti oli saanut potkut töistä, joten meillä ei ollut enää rahaa pitää Diddyä. Ja loput arvasinkin: Diddy myytäisiin. En voinut kestää sitä, sillä olin niin kiintynyt Diddyyn. Muutaman viikon sisällä Diddy oli jo myyty. Olin tosi allapäin; minua ei piristänyt yhtään mikään. Ei mikään. Kaksi vuotta ilman ratsastusta oli jo tarpeeksi kova paikka minulle, mutta Diddyn myyminen vielä kovempi paikka. En olisi halunnut. Mutta toisaalta ymmärsin, että se oli pakko. Ja sitten parin viikon päästä Diddy haettiin minulta pois.

Kirjoittaja: Sanna

11 vastausta ja "Luottamus, 1. osa"

  1. Inkuska sanoo:

    Tosi hyvä!!!!! Nice!!!!! Bravo!!!!! Luen varmasti sen jatko-osan kun se tulee!! :D

    1. Sanna sanoo:

      kiva ! (:

  2. Jensku sanoo:

    Ihan hyvä… Loppu vaan jäi vähän “surulliseks”. =ss

    1. Sanna sanoo:

      juu, mut jatkoooo ton tulossa, sitä ei oo vielä julkastu (:

  3. friisiläis fani sanoo:

    ihan ok

  4. Jennaliini sanoo:

    Loppu jotenkin liian aikasin, Voisko olla jatkoo? :>

    1. Sanna sanoo:

      Kiitos kaikill kommentoijille !
      Jatkoakin on tulossa! tai siis se on jo kirjoitettu ja lähetetty mutta julkaisua ei ole vielä tapahtunut (: Toivottavasti tykkäätte Luottamus osa 2:kin (:

  5. Tanja sanoo:

    Hei, wow! En saisi itse tuollaista aikaan, vaikka minulla oma hevonenkin on ;) Bravo!

  6. Inkeri sanoo:

    Tykkäsin. Loppui, ehkä vähän tönkösti…

  7. lempiheppa:Shire sanoo:

    voi oli sillä mahtanut kauheat surut olla kun ekaksi murtuu jalka ja sitten hevonen otetaan pois ;( mutta oli se muuten tosi hyvä:)

Vastaa





Koulupäiväkirja 2012–2013

Enter text here Enter text here