Menninkäisten laakso
Kirjailija: Sabine Giebken 
Lotte pääsee isosiskonsa Noran kanssa unelmiensa ratsastusleirille Islantiin. Luvassa on pitkiä maastoreissuja ihanilla islanninhevosilla! Tilan omistajan poika kertoo nuorille ratsastajille retkillä nähtävistä paikoista ja niihin liittyvistä tarinoista. Niistä jännittävin koskee Mustaa laaksoa, jonka halki reitti kulkee. Laaksossa, maan uumenissa, elää vielä menninkäisiä. Niitä on varottava suututtamasta, sillä muuten ne voivat raahata ihmisen luoliinsa ikiajoiksi…
Katkelma kirjasta:
Vuorten välissä on piilossa laakso, jota ympäröi jäähtynyt laava. Siellä ei kasva ruohonkorttakaan. Yksikään eläin tai kasvi ei voisi selviytyä siellä. Vanhojen tarinoiden mukaan menninkäiset veivät lämmön mukanaan maan uumeniin. Ne nimittäin karkotettiin sinne, koska ne olivat sekaantuneet ihmisten asioihin. Ja ne ovat yhä siellä, Menninkäisten laaksossa kivikumpareen alla – varo siis suututtamasta niitä!
Tyttö kuuli isoisänsä äänen korvissaan kirkkaana ja selvänä, ikään kuin tarina olisi kerrottu vasta eilen. Hänen sormensa puristivat tiukasti taskussa olevaa esinettä: joen siloittamaa litteää kiveä, joka asettui mukavasti kämmentä vasten. Autioiden vuorten yllä leijui sumua, joka verhosi tien harmaisiin, häilyviin varjoihin.
Tytön hevonen otti nopeita askeleita, kiihdytti koko ajan vauhtia kuin sillä olisi ollut kiire päästä pois laaksosta. Tyttö taputti sitä rauhoittavasti kaulalle mutta ymmärsi hyvin sen levottomuuden. Sumu tiheni, kunnes se nielaisi hänen hevosensa jalat. Ainoastaan takaa kuuluva moniääninen kavionkapse kertoi, ettei hän ollut yksin – yksin hevosensa ja menninkäisten kanssa, jotka tarun mukaan asustivat Menninkäisten laaksossa.
Muista aina antaa tiepantti, isoisän värisevä ääni kuiskasi hänen muistoissaan. Osoitat sillä kunnioitustasi. Menninkäiset antavat sinun jatkaa matkaa vain, jos tulet rauhallisin aikein!
Raskaan sumun keskeltä erottuivat mahtavan kivikumpareen ääriviivat. Kumpare näytti synkältä ja kammottavalta, melkein kuin rumalta jättiläiseltä, jonka kasvot olivat pelkkää irvistystä. Sen kivenharmaat kädet näyttivät kurkottavan ahnaasti kohti tyttöä. Tyttö otti kiven taskustaan vapisevin sormin, pyöräytti sitä kerran kädessään ja heitti sen vartijan syliin. Hetken hän uskoi huomanneensa liikettä – kenties silmän räpäytyksen tai hienoisen nyökkäyksen. Hänen hevosensa korskui, tempoi ohjia ja kiiruhti ohi vikkelin, varmoin askelin. Näkymätön henkäys puhalsi sumun pois, ja viimein hän saattoi taas nähdä toiset hevoset. Ne seurasivat häntä pois laaksosta, koska luottivat häneen ja tiesivät, että hän pystyisi lepyttämään menninkäiset.
En koskaan tuota teille pettymystä, hän ajatteli päättäväisenä. Sillä hetkellä hän uskoi lujasti, että hän muistaisi aina lupauksensa.
8 vastausta ja "Menninkäisten laakso"
Vastaa
Enter text here
Enter text here
Maailman paras kirja!!!
Olisin halukas ostamaan kirjan, onko jollakin myytävänä?
Se oli ihanan jännittävä ja muutenkin ihana ♥ Tulee mieleen ihan joka kesä jolloin aina saan ylläpitoon kaverini kanssa 2 issikkaa.
Mmm.. Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja mahtavalta kirjalta. Tekee mieli jo lukea, vaikka ei ole vielä tullutkaan
Täs paketis tulee kaikkee huonoo.. Vaikuttaa tosi tylsältä kirjalta …
varmasti luen tän heti, kun saan paketin käsiini
En pysy nahoissani haluun niin kovasti lukee sen jo! Tulispa se joulukuu nopeasti…
Kumpa paketti tulisi jo! Tämä kirja on niin mielenkiintoinen, että luen sen heti!