Mikaela Lindh ratsasti Neumünsterin maailmancupissa seitsemänneksi Skovlunds Más Guapolla saaden lennokkaasta vapaaohjelmastaan tuomareilta tulokseksi 72.8 prosenttia maksimipisteistä. Parin edellinen tulos Tukholman maailmancupista marraskuussa oli yli 75%, jolla sijaluku oli silloin myös seitsemäs.
- Vanha kunnon Masi on tullut takaisin, se oli tänään tosi hyvä ratsastaa ja ihan eri hevonen kuin eilen. Vasen laukkapiruetti oli vähän liian iso ja viimeinen piaffepiruetti olisi voinut olla tasaisempi, mutta muuten olen tyytyväinen. Masin liikkeet osuivat myös todella hienosti musiikkiin. Tänään olisimme hyvinkin voineet saada 74-75 prosenttia, ellei eilinen GP olisi mennyt niin huonosti. Masi oli siinä todella jännittynyt ja huono, mikä jäi tuomareiden mieleen, Lindh toteaa.
Terhi Stegars teki elegantilla, mustalla oriillaan Axis TSF myös hienon vapaaohjelman ja samalla oman ennätyksensä siinä lukemin 70.53 %. Nousujohteinen ratsukko debytoi kansainvälisellä GP-tasolla vasta kymmenen kuukautta sitten ja osallistui ensimmäiseen maailmancupiinsa Lyonissa viime lokakuussa. Ratsastaja ei kuitenkaan ole tyytyväinen itse suoritukseen.
- Verryttelymme oli liian pitkä, Axis olisi ollut jo 20 minuuttia aikaisemmin valmis. Radalle mennessä se oli jo vähän väsynyt ja ärtyneen oloinen, sen mielestä ilmeisesti päivän duunit oli jo tehty. Jouduin ratsastamaan sitä enemmän kuin normaalisti, mistä tulivat virheet. En ole Lyonin jälkeen päässyt kertaakaan harjoittelemaan vapaaohjelmaamme, minun piti mennä se alkuviikosta, mutta olin kipeänä. Siihen nähden että menimme ohjelman näin kylmiltään, se oli ihan ok, Stegars sanoo.
Isäntämaa valtasi kilpailun neljä ensimmäistä sijaa. Helen Langehanenbergin ja Damon Hillin rata palkittiin 83.3 prosentilla, ja toiseksi sijoittuivat Isabell Werth - El Santo (80,96) ennen Uta Gräfiä ja Le Noiria. Neljännen sijan ottivat Dorothee Schneider ja Diva Royal.
Maailmancupin Länsi-Euroopan liigan johdossa on nyt Langehanenberg. Lindh nousi sijoituksellaan liigassa 13. tilalle ja Stegars on 46. tilalla. Finaaliin ‘s-Hertogenboschiin, Hollantiin, karsii mukaan yhdeksän parasta. Edelliseen finaalissa Lindh ratsasti henkilökohtaisen kutsulla.
SRL:n tiedote