Kirjailija: Zoe Kelvedon 
Kate Sommers erotetaan koulusta näpistyksen takia! Se on vanhemmille viimeinen pisara, ja Kate passitetaan kesäksi Argentiinaan sukuloimaan. Lizzie-tädin poolotilalla odottaa monta ikävää yllätystä: täti on eronnut, Clara-serkku on outo hyypiö, ja hevoseton tila on rappiolla – ja kaiken kukkuraksi myynnissä. Viimeinen pisara kuitenkin on, kun Kate näkee poikaporukan kivittävän hylättyä ponia. Hän pelastaa poloisen hetken mielijohteesta. Argentiina ei ole ennallaan, kun Kate Sommers panee tuulemaan!
Katkelma kirjasta:
Kate heräsi jeepin torventoitotukseen. Hän katsoi ulos ikkunasta silmiään räpytellen. – Kenelle sinä tööttäät? hän kysyi tokkuraisena. Edessä oleva tie oli typösen tyhjä.
– Ilmoitan Kate Sommersin saapumisesta, Rafael selitti ja tuututti taas.
– Seeel-vä, Kate sanoi hitaasti. – Kai kumminkin tiedät, ettei kukaan kuule?
– Ei sen väliä. Rafael tuuttasi vielä kerran ja hidasti kääntyäkseen avoimesta portista.
Kate tuijotti ruostuvia portteja, jotka oli kiinnitetty aitaan kiiloilla. Ihan kuin niitä ei olisi suljettu aikoihin. Hän oli varma, että viime visiitillä ne olivat avautuneet sähköisesti, kunhan tulijat olivat ilmoittaneet itsestään porttipuhelimella. Hän katsoi ylöspäin ja näki kivikaareen kaiverretut sanat Batistutan tila. Ainakaan se ei ollut muuttunut. Yhtäkkiä hän kuristi kulmiaan, sillä näki kauimmaiseen pylvääseen naulatun myydään-kyltin. Mitähän täällä myydään? Karjaako?
Rafael polkaisi kaasun pohjaan soratiellä, ja Kate tähysi tietä molemmin puolin reunustaviin aitauksiin. – Ovatko hevoset tallissa? hän kysyi todettuaan laitumet tyhjiksi.
– Mitkä hevoset? Rafael kysyi ja vaihtoi vaihdetta.
Hänellä viiraa päässä, Kate ajatteli vakuuttuneena. Mutta eihän tällainen auringonpaahde voi olla ihmiselle hyväksi. En takuulla astu ulos ilman hattua.
Kun he ajoivat talon edustan laitumien ohi, rautias poni kohotti päätään ja hirnui kutsuvasti. – Nando! Kate riemastui nähdessään vanhan ponin, jolla oli opetellut ratsastamaan.
Nando ravasi aidanviertä. Kate pani merkille aidantolpista kuoriutuvan valkoisen maalin. Miksi kaikki paikat olivat rempallaan? Onko Carlos-sedällä ja joukkueella ollut huonoa onnea?
– Miksi Nando on yksikseen ulkona? hän kysyi Rafaelilta, kun he pysähtyivät päärakennuksen eteen. Yleensä poolohevoset laidunsivat parinkymmenen pään laumoina isoilla laitumilla.
Rafael nosti olkalaukun ja kapsäkin jeepin tavaratilasta ja kantoi ne verannalle. Hän laski ne keinun viereen, ennen kuin kääntyi Katen puoleen. – Täällä on enää vain Nando.
Kate tuijotti Rafaelia, ja hänen vatsaansa tuli hirvittävä olo. – Mitä muille on tapahtunut? hän sopersi. Hän muisteli Carlos-sedän poolojoukkuetta, pientä siitostammojen laumaa ja pitkäjalkaisia varsoja ja vuotiaita, jotka olivat aikoinaan täyttäneet laitumet.
Rafael kohautti harteitaan. – Señor Batistuta vei ne uudelle tilalleen kaupungin toiselle puolelle.
– Aikalisä! Kate teki käsillään T-kirjaimen. – Tarvitsen vähän lisätietoja. Uudelle tilalleen? Mille ihmeen uudelle tilalle? Muuttavatko Lizzie-täti ja Carlos-setä? Ajatus piristi Katea. Sedän ja tädin sietoraja olisi melko alhaalla, jos heillä oli muuttostressi. He istuttavat minut paluulennolle heti, kun ensimmäiset hankaluudet ilmenevät.
Rafael siristi silmiään. – Tätisi selittää tarkemmin. Hän nyökkäsi Katen matkatavaroiden suuntaan. – Saatko kamppeesi itse sisälle?
– Joo, Kate sanoi jännittyneenä. Hän katseli ympärilleen ja huomasi kattotiilien repsottavan rakennuksen viistolla katolla. Takorautaportin takana, muurein suojatussa puutarhassa, näkyi tyhjäksi valutettu uima-allas. Altaan seinät olivat saastaiset: vihreän ja mustan liman peitossa. Kate huokaisi. Pitkän lennon ja ajomatkan jäljiltä hän oli hikinen ja tahmainen. Hän olisi mielellään pulahtanut uimaan. Tuskinpa ostajaehdokkaat ilahtuvat, kun paikka on hunningolla, hän ajatteli istuessaan keinuun. Hän seurasi katseellaan, kun Rafael katosi tilan toiselle puolelle tallipihan suuntaan.
Kate vilkaisi Nandoa, joka oli lampsinut aitauksen portille. Hän harmitteli, ettei hänellä ollut antaa sille makupalaa, mutta loikkasi kuitenkin ylös keinusta ja meni tervehtimään ponia. Verkko-ovi pamahti hänen takanaan. Hän kääntyi ja näki tytön, jonka syvänpunaiset hiukset oli leikattu lyhyeksi. Tytöllä oli farkkusortsit ja muodikas hihaton T-paita. Kate hämmästyi, miten paljon serkku oli muuttunut kolmessa vuodessa. Toisaalta olen minäkin muuttunut, hän ajatteli.
äh mullon tulee seuraa osa tule?odotan innolla luin kyseisen kirjan ja olen siihen koukussa!
Moips!
. Iloista viikonloppua!
Sydänystävät jatkuu jo huhtikuussa
Niina
Tulispa jo seuraava osa!!!♥
Hyviä uutisia: paketissa 11/2011 tulee! Ihastuttava tarina siis jatkuu!
Tää kirja on ihan paras! Yks suosikki sarjoistani!
Tää kirja oli tosi hyvä! Odotan seuraavaa osaa
Eka osa oli ihan paras! Millon tulee seuraava?
best book
Ensimmäinen osa oli toooodella hyvä, yksi suosikkisarjoistani nykyään.
(Mutta mun kirjan kansi oli sininen, eikä tuollainen, kuin kuvassa?)
siis toi kirja on NIIN parassss!!!!!!
JEEEE! Kuullostaa kokoi pakettikin kiinnostavlta ! Lehti , panta ja kirja ovat ihanimmat ! Ellei yllätyksestä tule mitään tarvittavaa
Ja lehden kannessa on ihana vuonis<3
Jeeee! Kuullostaa niin kiinnostavalta että suorastaan melkein räjähdän !
Paketti näyttää muutenkin todella kiinnostavalta ja kannessa on ihana vuonis<3
hmm.. kuullostaa mielenkiintoiselta
kuulostaa hyvältä!
Niina valkkaa aina parhaaat kirjat.
Voi olla ihan hyväki, emt
KUULOSTAA HYVÄLTÄ!!!!!
kivaa♥