Tallijengi: Suklaahevonen

Kirjailija: Bonnie Bryant

Tallijengi valmistautuu innolla ystävänpäivän latotansseihin, mutta kohtalo puuttuu peliin. Stevien veli sairastuu vakavasti, ja koska veri on vettä  sakeampaa, Stevie unohtaa kaiken muun. Hän uskoo veljen toipuvan, jos hän itse parantaa tapansa ja ryhtyy täydelliseksi ihmiseksi. Tallijengiläiset masentuvat, kun Stevie vaihtaa niin hevoset kuin kaveritkin läksyihin ja kotitöihin. Palautuuko hassutteleva Stevie enää milloinkaan ennalleen?

Katkelma kirjasta:

Stevien huoneen ovi oli raollaan. Kumma juttu. Yleensä se oli sepposen selällään, ellei hän ollut kotona, ja muulloin  visusti kiinni. Nyt se ei ollut kummassakaan perusasennossaan, joten Stevien epäilykset heräsivät. Hän hiipi hitaasti  lähemmäs ja kurkisti sisälle. Alex oli huoneessa yöasussaan – eli collegehousuisillaan – ja hänellä oli jotain kädessään.

– Mitä sinulla on? Stevie kysyi vaativasti tehtyään rynnäkön huoneeseen.

Alex pyörähti hämmästyneenä ympäri. Hän oli kalpea, mutta Stevielle se kieli syyllisyydestä. Veli oli jäänyt kiinni  verekseltään. Pojan kädessä oli kultapaperiin kääritty suklaahevonen. Stevie oli ostanut sen kauppakeskuksesta eräänä päivänä etsiessään syntymäpäivälahjaa Carolelle. Hevonen oli todella kaunis ja sopi hänen huoneeseensa. Hänelle ei  ollut tullut mieleenkään syödä sitä. Mitä ilmeisimmin Alex oli suunnitellut juuri sitä! Paperi oli revitty pois suklaahevosen toisen etujalan ympäriltä.

– Mitä sinä teet sille? Stevie kimmastui.

– Halusin vain… kurkku on kipeä, päätä särkee… ja ajattelin, että ehkä suklaa piristää, Alex takelteli lepyttelevään sävyyn.

– No, ajattele uudestaan, Stevie sanoi. Hän marssi nappaamaan hevosen pois Alexin kourasta. Hän raivostui nähdessään, että hevosen jalka oli katkennut. Hän olisi antanut Alexin kuulla kunniansa, mutta veli pötki pakoon huoneeseensa. Hän viiletti perässä ja repäisi veljen huoneen oven auki.

– Keksit tekosyitä pinnata koulusta, mutta minulta ei säälipisteitä heru! Äläkä yritä keksiä mitään verukkeita minun kamojeni varastamiselle. Suklaahevonen on minun, ei sinun! Eikä sinulla ollut oikeutta –.

Stevie lisäsi kierroksia saarnatakseen tavaroiden omistusoikeudesta ja toisten omaisuuden kunnioittamisesta (sen saarnan hän osasi hyvin, sillä hän oli pitänyt sen veljelleen lukuisia kertoja), mutta Alex käyttäytyi omituisesti. Veli ei pitänyt puoliaan kuten yleensä, vaan kirjaimellisesti vetäytyi syrjään, asettui pitkäkseen vuoteeseensa ja veti peiton päälleen. Silmät suljettuina.

Stevie oli niin ällikällä lyöty, ettei hän tiennyt mitä tehdä. Eikö Alex aikonut vastata huutoon huudolla tai edes kiusata häntä?

– Tästä puhutaan vielä, Stevie jatkoi, mutta koska Alex vain makasi paikallaan, hänenkin puhtinsa loppui.

Stevie kääntyi kannoillaan ja meni omaan huoneeseensa. Alex piilotelkoon peittonsa alla, jos haluaisi. Sillä välin Stevie keksisi keinon korjata hevosen jalan.

Stevie päätti lastoittaa jalan hammastikuilla. Hän haki rasian keittiöstä ja alkoi huolellisesti työstää auringon pehmittämää suklaata. Kun jalka oli mahdollisimman suorassa, hän kääri sen kultafolioon, ja asetti hevosen ikkunalle. Se kallistui oikealle. Hän hienosääti viritystään. Hevonen keikahti vasemmalle. Sitten hän keksi laittaa suklaaeläimen jalkaan kääreen, aivan kuten oikealle, vahingoittuneelle hevoselle.

Stevie penkoi kaikki pöytälaatikkonsa, kunnes löysi teippitelineen, jossa luki “Äidin teippi! Älä ota! Älä lainaa! Tämä koskee sinua, Stevie!”. Stevie otti varovaisesti teippipätkän ja kääri sen hevosen jalkaan. Se toimi niin hyvin, että koriste pysyi pystyssä.

Stevie laittoi teipin takaisin laatikkoon, harkitsi palauttavansa hammastikut keittiöön, mutta hylkäsi idean – ehkä joskus myöhemmin. Hän meni selälleen sänkyynsä ja nosti jalat repun päälle, joka sisälsi tekemättömät läksyt. Hän tiesi, että oli koulutöiden aika, mutta hänellä oli myös ajateltavaa. Aiheena oli kosto.

Ajatukset keskeytti puhelimen pirinä. Soittaja oli Phil Marsten.