Villiponit, 4. osa
Oli kulunut jo pari kuukautta siitä, kun Boy saapui meille. Aloin jo todella turhautua, sillä Boy ei millään totellut. En saanut edes riimua päähän ilman mustelmia ja hampaiden jälkiä joka puolella. Olin jo monta kertaa ajatellut, ettei tämä olisikaan hyvä idea. Ehkä minun pitäisi luovuttaa…
Kuulin vanhempieni ja jonkun möreä-äänisen miehen puhuvan pihalla. Huomioni kiinnittyi siihen kokonaan, ja jätin Boyn yksin aitaukseen. Hiippailin tallin ovelle salakuuntelemaan aikuisten puhetta, mutta juuri, kun olin asettumassa hyvään asentoon, äiti käänsi päätään ja huomasi minut.
– Hyvä, sinä tulit! äiti huudahti heleästi ja viittoili minua luokseen. Katsoin heihin hämmästyneenä.
– Meillä on sinulle yllätys. Seuraa minua, isä kertoi huomattuaan ilmeeni. Isä käveli auton taakse. Siellä hahmottui traileri, jossa kopisteli hevonen. Henkäisin, kun isä avasi takaluukun, sillä trailerissa seisoi kaunis voikko tamma.
– Onko se minulle? kysyin ja katsahdin isään. Isä nyökkäsi.
– Mikä sen nimi? Minkä ikäinen se on? Mikä se on rodultaan? Minkälainen se on luonteeltaan? Suustani vain ryöppysi kysymyksiä. Isä vastasi naurahtaen:
– Sen nimi on Gold Heart, ja se on seitsemänvuotias. Aika nuori, siis. Se on risteytys. En ole varma, mistä se on risteytetty. Se on nimensä mukaan kultasydäminen ja todella kiltti. Se voi olla ratsastettaessa vähän hankala. En tiedä, mistä isä tuon tiedon sai, mutta olin aivan onneni kukkuloilla. Hain Goldin trailerista ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Se käveli säyseästi vierelläni. Onneksi tallissa oli ylimääräisiä karsinoita, mutta siellä ei ollut puruja. Vein siis Goldin aitaukseen Boyn luo ja toivoin, että ne tulisivat hyvin toimeen.
Goldi oli asettunut hyvin uuteen kotiinsa, ja nyt se rouskutteli aamupalaansa karsinassaan. Boyn kanssa en sen sijaan ollut edistynyt pätkääkään. Olin jo luopumassa toivosta. Nousin ylös pienen jakkaran päältä ja lähdin viemään Boyta aitaukseen. Goldin hakisin kohta. Olin juuri avaamassa aitauksen porttia, kun hetken mielijohteesta otin Boylta päitset pois.
– Juokse! Mene pois! Tiedän, ettet halua olla täällä, haluat vapauteen. No sinne kuulutkin! Mene nyt! huusin itkuisena ja hätistelin sen pois. Ei se tänne kuulunutkaan. Se juoksi hämmästyneenä pois. Mentyäni takaisin talliin, kuulin hirnahduksen ulkoa ja menin katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui. Boy oli tullut takaisin. Kyyneleet virtasivat poskiani pitkin. Miksei se lähtenyt? Hätistelin sitä pois, mutta se ei lähtenyt. Sydämeni tykytti nopeammin. Ehkei se halunnut lähteä. Laitoin sille päitset, jotka olivat aidan päällä. Tällä kertaa se ei rimpuillut yhtään, ja olin onnesta sekaisin.
Monta päivää oli kulunut, ja Boy sai kuljeskella pihalla vapaasti, sillä jos se halusi lähteä, se sai, mutta jos se halusi jäädä, se sai jäädä. Goldi ja Boy olivat parhaita kaveruksia, ja Goldi oli todella mukava ratsu. Boy vain oli Goldin ja minun seurana, ja joskus Boy halusi aitaukseen Goldin kanssa. Molemmilla olisi aina paikka sydämessäni.
Kirjoittaja: Inkeri
13 vastausta ja "Villiponit, 4. osa"
Vastaa
Enter text here
Enter text here
Harmi et on vimppa osa, olisin mielelläni lukenut lisää näitä!!<3 ja kyllä tä mun mielestä on ihan kirja tasoinen ! ;D
paras lopetus:)
<3
Ihana!!!!!!!!!! <3 <3 Sä olet hyvä kirjoittaja, Inkeri!
paras ikinä!!!! I<3 this!!!
tosi ihana
Ihana! Tekisit vielä jatko osan! Nää oli niin hyviä. Kirjota oikeesti joku kirja.
Ei nyt ehkä iha olla kirjan tasolla(;
/Lukuponi, kiitti♥:)
Kiitos ja jennaliini, niihä se vähä oli..
Ihana ♥ Loppui kauniisti (;
Nää kaikki oli aivan ihania, mutta se oli tosi surullinen kohta, kun se eka hevonen kuoli
Ihana lopetus todella ihanalle sarjalle
))
Tämä oli viimeinen osa (: